Miten voisin itse hyödyntää blogia omassa opetuksessani?
Tästä olemmekin jo ryhmäläisten kanssa keskustelleet käydessämme läpi artikkeleita ja niiden meille antamia virikkeitä. Opetukseni sisältönä on lähinnä juridiikka, jonka havainnollistajana käytän usein todellisia tai kuvitteellisia tapauksia. Monesti otan mukaan esimerkiksi tuomioistuinten tai lautakuntien päätöksiä perusteluineen ja myös lehtiartikkeleja todellisista riitatilanteista. Yksi blogin hyödyntämisen muoto voisi omassa opetuksessani olla juuri oikeustapauksen, lehtiartikkelin tai kuvitteellisen ongelmatilanteen analysointi ja ratkaisuehdotusten luominen blogien avulla. Blogeilla voitaisiin luoda analyyttinen keskustelu jostain juridisesta ongelmasta.
Toisena mahdollisena soveltamistapana voisi olla esimerkiksi Tekijänoikeuskurssille sopiva oppimispäiväkirjamainen blogin käyttö, jossa opiskelijat analysoisivat omaa oppimistaan ja seuraisivat esimerkiksi lehdistössä ja ympäristössä tapahtuvaa kirjoittelua ja keskustelua.
Kolmantena mahdollisuutena blogia voisi hyödyntää, kuten tällä kurssillakin on tehty jonkun tietyn artikkelin lukemisen kontrollina ja kommentoinnissa ja siitä blogien välisesti keskustelemalla. Kohteeksi sopisi myös esim. vierailijaluento tai yritysvierailu.
Parhaimmillaan blogin hyödyntäminen olisi varmasti juuri reflektoivassa käytössä. Kaikille opintojaksoille blogi ei varmaan soveltuisi, mutta juuri Tekijänoikeuksiin tai ehkä myös Access to Finnish Labour Market -kurssille voisin oppimispäiväkirjatyyppistä blogia soveltaa.
Ongelmaksi koen kuitenkin sen ohjauksen tarpeen ja määrän, mitä blogin perustaminen ja käyttöönotto mahdollisesti veisi muulta opetukselta. Mutta kun integroidut opintojaksot tulevat tämäkin haaste voi ratketa kuin itsestään :)
Tässä siis joitakin suunnitelmia siitä, miten voin omassa työssäni hyödyntää blogeja.
Katariina
maanantai 29. lokakuuta 2007
maanantai 22. lokakuuta 2007
Ryhmäläisteni blogikirjoituksista blogien opetuskäyttöä koskevista artikkeleista
Hyvänen aika, eivätpä muutkaan ilmeisesti olleet heränneet ajoissa kolmatta tehtävää kirjoittelemaan! Kommentointikierrokseni jäi siis 3. verkkotehtävän osalta hyvin tyngäksi. Muilta ryhmäläisiltäni en löytänyt vielä yhtä ainukaistakaan kommenttia kirjoituksista. Ehkäpä syysloma hersyttelee niitä, joten jään odottelemaan muiden ajatuksia blogien käytöstä omassa opetuksessaan.
Syystauon ensimmäinen päivä valkeni harmaan eri sävyissä ihan nykyisen muodin mukaan, joten nyt on ihan mukava tehdä hiukan rästejä. Tosin muutama päivä täytyy viettää ihan oikeaa taukoa lastenkin kanssa. Matkat ja muu tohina jäi tältä tauolta minun osaltani pois, kun matkakumppanien lomajärjestelyt eivätkä myöskään omat pedagogiset opinnot oikein antaneet myöten. Muiden blogeja palaan kommentoimaan syystauon jälkeen.

3.tehtävä
Taisi mennä tämän tehtävän deadline pitkäksi sairastuttuani flunssaan. Nyt on antibioottikuuri saatu ja olo jo huomattavasti parempi.
Marika vastasi kommenttiini juridiikan opettamisesta blogin avulla. Se todellakin olisi haasteellinen projekti. Ehkä blogi-opetusta voisi aluksi käyttää juridiikassa pienemmässä muodossa, esim. tehtävien muotona. Mutta avoin asenne ja nyt oppimamme perustiedot blogien käytöstä ja mahdollisuuksista luovat tietysti otolliset puitteet mahdolliselle hyödyntämiselle joillain kursseilla.
Luin Jill Walkerin artikkelin: Learning in Public, joka on kuvaus blogien käytöstä opetuksessa. Artikkeli mielestäni painottuu paljolti nettikirjoittamisen taidon tärkeyteen itseisarvona, eikä sellaisenaan antanut paljoakaan sellaiselle, joka miettiin blogin käyttöä substanssin oppimisen kannalta. Artikkelissa kuvailtiin sitä, kuinka opiskelijat oppivat julkisuuden merkityksen, kommentoinnin kautta verkostoituivat ja vieläpä oppivat arvostamaan omaa ainutlaatuista mielipidettään. Opiskelijat toimivat myös toistensa arvioijina sitä kautta, että kommentoivat toistensa tuotoksia ja mielipiteitä. Opiskelijat alkoivat "opettaa" toisiaan. Ydinsisältönä pidän teksiin otettua lainausta Lowe and Williamsilta (2004): " With teacher no loger the overly predominant active reader and responder of student texts, students, as a community, take more ownership of their writing". Kaikki tämä on äärimmäisen tärkeää ja sopii hyvin moniin aineisiin, esim. kirjoittamiseen, tietojenkäsittely opetukseen ja varmasti moniin muihinkin. Keskustelu antaa paljon monissa aineissa ja varmasti myös juridiikan osalta keskustelu sopisi esimerkiksi tapausmateriaalin käsittelyyn, tulevien uudistusten ja nousseiden lainsäädännöllisten uudistustarpeiden käsittelyyn ym. Tässä piilee kuitenkin mielestäni myös varteenotettavia vaaroja. Opiskelijat vakuuttuvat ja vakuuttavat toisilleen toistensa väärinymmärryksiä ja luuloja keskustelussa. Substanssimateriaali juridiikan osalta on löydettävissä vain rajoitetusti netistä ja sen hallinta ja omaksuminen on usein opintotavoite, ei suinkaan sen "ymmärtäminen" tai siitä keskusteleminen. Valitettavasti normatiivinen materiaali on usein annettua, ei oivallettavissa olevaa. Nämä ovat tietysti esteitä, joiden ohittamiseen on varmasti keinoja ja blogia voisi ilman muuta kokeilla jollain kurssilla. Mutta huolenaiheeni on myös opettajan roolin oikaisijana, lukijana ja web-yksilöopettajana kasvaminen. Juristeja usein syytetään siitä, että "he vain yrittävät keksiä esteitä kaikelle". Toivottavasti en taas syyllistynyt tähän! Kokeilin web-keskustelua eräällä kurssilla rajoitetummin ja tehtävän muodossa Virtualiassa, ja kokemukset siitä olivat melko rohkaisevia. Kuitenkin ohjeistuksen merkitystä, lähteiden hallintaa ym. ei voi liikaa painottaa.

maanantai 1. lokakuuta 2007
2. verkkotehtävä
Hei blogini lukijat,
ensimmäinen lähipäivä verkkoasiantuntijakoulutuksessa jäi pahasti kesken pakottavan esteen vuoksi. Sen vuoksi ensimmäinen lähitehtävä tuottikin minulle harvinaisen paljon päänvaivaa. Nyt luulen sen kuitenkin tehneeni. Mielestäni ensimmäinen lähipäivä siltä osin kuin siihen pystyin osallistumaan oli todella mielenkiintoinen. Verkon maailma tältä osin on minulle lähes tuntematon. Tosin varmaankin jokainen meistä on blogeja joskus lukenut. Eri asia sitten on ymmärtää niiden välisten verkkojen merkitys.
Tulevaisuudessa tulen mahdollisesti käyttämään jollain kurssilla blogia- tosin vielä on melko avoinna, miten! Juridiikka vaatii melko paljon pohjatietoa, jotta blogikommunikaatio toimisi rakentavasti. Vaikka ehkä tämä käsitys kurssin aikana muuttuu!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)