maanantai 29. lokakuuta 2007

4. verkkotehtävä

Miten voisin itse hyödyntää blogia omassa opetuksessani?

Tästä olemmekin jo ryhmäläisten kanssa keskustelleet käydessämme läpi artikkeleita ja niiden meille antamia virikkeitä. Opetukseni sisältönä on lähinnä juridiikka, jonka havainnollistajana käytän usein todellisia tai kuvitteellisia tapauksia. Monesti otan mukaan esimerkiksi tuomioistuinten tai lautakuntien päätöksiä perusteluineen ja myös lehtiartikkeleja todellisista riitatilanteista. Yksi blogin hyödyntämisen muoto voisi omassa opetuksessani olla juuri oikeustapauksen, lehtiartikkelin tai kuvitteellisen ongelmatilanteen analysointi ja ratkaisuehdotusten luominen blogien avulla. Blogeilla voitaisiin luoda analyyttinen keskustelu jostain juridisesta ongelmasta.

Toisena mahdollisena soveltamistapana voisi olla esimerkiksi Tekijänoikeuskurssille sopiva oppimispäiväkirjamainen blogin käyttö, jossa opiskelijat analysoisivat omaa oppimistaan ja seuraisivat esimerkiksi lehdistössä ja ympäristössä tapahtuvaa kirjoittelua ja keskustelua.

Kolmantena mahdollisuutena blogia voisi hyödyntää, kuten tällä kurssillakin on tehty jonkun tietyn artikkelin lukemisen kontrollina ja kommentoinnissa ja siitä blogien välisesti keskustelemalla. Kohteeksi sopisi myös esim. vierailijaluento tai yritysvierailu.

Parhaimmillaan blogin hyödyntäminen olisi varmasti juuri reflektoivassa käytössä. Kaikille opintojaksoille blogi ei varmaan soveltuisi, mutta juuri Tekijänoikeuksiin tai ehkä myös Access to Finnish Labour Market -kurssille voisin oppimispäiväkirjatyyppistä blogia soveltaa.

Ongelmaksi koen kuitenkin sen ohjauksen tarpeen ja määrän, mitä blogin perustaminen ja käyttöönotto mahdollisesti veisi muulta opetukselta. Mutta kun integroidut opintojaksot tulevat tämäkin haaste voi ratketa kuin itsestään :)

Tässä siis joitakin suunnitelmia siitä, miten voin omassa työssäni hyödyntää blogeja.

Katariina

3 kommenttia:

Eeva-Kaisa Kopra kirjoitti...

Hei Katariina!

Sinulla on todella hyviä ideoita, miten opetuksessasi voit hyödyntää blogien käyttöä. Aitojen tilanteiden seuranta tekee opittavasta aiheesta elävän ja innostavan.

Opettajan ohjauksen tarpeen määrä ja ajankäyttö mietityttävät minuakin.

terveisin Eeva-Kaisa

Marika PP kirjoitti...

Hei Katariina,

Sinulla näyttää olevan jo monta käyttökelpoista ideaa toteutettavaksi. Eivät ne juristit taida olla sittenkään niitä, jotka vain etsivät uusia kapuloita muiden rattaisiin :).

Muistanet varmaan pöytäkeskustelumme jokin aika sitten, kun ehdotin sinulle, että tekisit pedagogisten kehittämishankkeenasi blogitoteutuksen jostakin opintojaksostasi? Kehottelisin harkitsemaan asiaa vielä uudelleen. Sinulla on niin hyviä ideoita, että ne pitää ehdottomasti myös toteuttaa!

Ilmoittelepa minkä valitsit, niin mietitään yhdessä sitä toteuttamista.

Marika

Suvi Tanhuanpää kirjoitti...

Heippa,

olen samaa mieltä Katariina, että tämä blogi tuo monia mahdollisuuksia mutta missä välissä sitä sitten tosiaan aina ehtii seurailemaan ja kommentoimaan opiskelijoiden blogeja?

Tässä on hyvä esimerkki kun itse teemme nyt opetustyötä ja samalla koitamme löytää aikaa kommentoida muiden blogeja. Ei niin helppoa aina :)Mutta integroituminen tosiaan voi tuoda helpotuksen tilanteeseen.

Suvi